26.2.2010

Neiti kouluikäinen


Villivadelma täytti äskettäin komeat 7v.

Sehän siis tarkoittaa sitä että äidin pieni esikoinen
aloittaa koulun syksyllä.

Ei uskoisi.
Aika kiitää siivillä!


Tietysti pidettiin kaverisynttärit.

-tähän väliin taidan kertoa siihen liittyvän
hupaisan keskustelun:

Villis mietti jo vuodenvaihteesta lähtien tulevia synttäreitään.

Murheena oli että hän olisi halunnut kutsua kaikki 22 eskarilaista
syntymäpäivilleen, mutta äiti ei (tilan puutteen) vuoksi ollut samaa mieltä.

Villis sitten meinasi dramaattisesti että ei sitten kutsu ketään.
Kaikki tai ei mitään. :)
 (Äiti kun ehdotti että kutsuisi n.8-10 ystävää)
Eihän se ole kiva valikoida.

Olimme matkalla eräille synttäreille. 
Takapenkilllä oli taasen tuttu puheenaihe.

Yhtäkkiä Villis innostui ja sanoi keksineensä idean.
"Äiti, mehän voitais matkustaa Norjaan kummitätin työ,
mä voisin viettää siellä synttäreitä!!"

Mainio idea.
Hymyilytti.
Tuumasin Villikselle että joo, laitetaan (paikallis)lehteen ilmoitus että:
VILLIS 7v. 
EN JUHLI,
OLEN MATKOILLA!



-No päädyimme kuitenkin (kustannus syistä) pitämään ne kaverisynttärit kotona.
Mukana oli puolet eskarilaisista (tulevat luokkakaverit).
Mukavaa oli.

Samat kaverit olivat viimevuonnakin, ja oli se vaan jännä huomata että miten 
he olivat vuodessa kaikki jotenkin kasvaneet,
muutakin kuin pituutta. (Villis niitä pisimpiä)
Meno oli vilkasta mutta ei ihan niin villiä kuin vuosi sitten.
Jutut kuulostivat jo niin Isoilta. 

Tulevat koululaiset. :)




Kouluun menokin Villistä ajatuttaa aikaajoin.
Viimeisin miete oli että:" Siellä koulussa pitää
olla K U U S I  vuotta!!"
Villis sai sen kuulostamaan iäisyydeltä.
Sitten hän jutteli kahdesta jo ekalla olevasta kaveristaan ja
lisäsi ihailua äänessään: "Sitten kun ME ollaan kuudennella luokalla,
niin M & J on jo ammattilaisia!"


-Ehkä he kuitenkin ensin käyvät yläasteen... :)


*****


Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Tuon ilmoituksen olisin tosiaan halunnut nähdä lehdessä ;))
    Ihanaa aikaa teillä eletään, pieni ottaa ensimmäisiä askeleita kohta 'isojen' maailmassa!

    VastaaPoista
  2. Jännittäviä aikoja tulossa, sekä pienelle koululaiselle, että hänen äidilleen..

    VastaaPoista
  3. Elisa: Joo, sen olis voinu kyllä huumorimielessä laittaakki! ;)
    Kaanon: Niin on, koulunalku taitaa jännittää yhtälailla molempia, uudenlainen arki sitten vastassa... :)

    VastaaPoista
  4. Voi kummitätin pientä kun siitäkin on tullut jo ISO tyttö :)Mutta ei se onneksi oo sentään vanhaa kummitätiään unohtanut :)Hyvin kasvatettu lapsi (tietysti)

    VastaaPoista
  5. Niin suloinen postaus!!!!;)))

    ONNEA, ONNEA hirrrmuisesti näin jälkikäteen!!!:)

    Niin "isoja" jo ovat...,;) Tiedän tuon tunteen, kun katselen oman lapseni touhuja kavereittensa kanssa, kuinka koko ajan puheet "kasvavat" pituuden myötä....;)

    Rutistus sinne!

    VastaaPoista
  6. Ihana Ilmi: Kuinka se nyt vois rakkaan kummitätinsä unohtaa? Sua nyt ei kykene unohtaa vanhana dementoituneenakaan! ;D
    Marge: Kiitoksia! Rutistus sullekin! Sinusta on tullut ihan kuin ystävä täällä ihanine kommentteinesi! Kiitos niistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! <3