28.2.2010

Makro

Mustaa ja Valkoista #13
Aiheena makro.



Posted by Picasa

26.2.2010

Neiti kouluikäinen


Villivadelma täytti äskettäin komeat 7v.

Sehän siis tarkoittaa sitä että äidin pieni esikoinen
aloittaa koulun syksyllä.

Ei uskoisi.
Aika kiitää siivillä!


Tietysti pidettiin kaverisynttärit.

-tähän väliin taidan kertoa siihen liittyvän
hupaisan keskustelun:

Villis mietti jo vuodenvaihteesta lähtien tulevia synttäreitään.

Murheena oli että hän olisi halunnut kutsua kaikki 22 eskarilaista
syntymäpäivilleen, mutta äiti ei (tilan puutteen) vuoksi ollut samaa mieltä.

Villis sitten meinasi dramaattisesti että ei sitten kutsu ketään.
Kaikki tai ei mitään. :)
 (Äiti kun ehdotti että kutsuisi n.8-10 ystävää)
Eihän se ole kiva valikoida.

Olimme matkalla eräille synttäreille. 
Takapenkilllä oli taasen tuttu puheenaihe.

Yhtäkkiä Villis innostui ja sanoi keksineensä idean.
"Äiti, mehän voitais matkustaa Norjaan kummitätin työ,
mä voisin viettää siellä synttäreitä!!"

Mainio idea.
Hymyilytti.
Tuumasin Villikselle että joo, laitetaan (paikallis)lehteen ilmoitus että:
VILLIS 7v. 
EN JUHLI,
OLEN MATKOILLA!



-No päädyimme kuitenkin (kustannus syistä) pitämään ne kaverisynttärit kotona.
Mukana oli puolet eskarilaisista (tulevat luokkakaverit).
Mukavaa oli.

Samat kaverit olivat viimevuonnakin, ja oli se vaan jännä huomata että miten 
he olivat vuodessa kaikki jotenkin kasvaneet,
muutakin kuin pituutta. (Villis niitä pisimpiä)
Meno oli vilkasta mutta ei ihan niin villiä kuin vuosi sitten.
Jutut kuulostivat jo niin Isoilta. 

Tulevat koululaiset. :)




Kouluun menokin Villistä ajatuttaa aikaajoin.
Viimeisin miete oli että:" Siellä koulussa pitää
olla K U U S I  vuotta!!"
Villis sai sen kuulostamaan iäisyydeltä.
Sitten hän jutteli kahdesta jo ekalla olevasta kaveristaan ja
lisäsi ihailua äänessään: "Sitten kun ME ollaan kuudennella luokalla,
niin M & J on jo ammattilaisia!"


-Ehkä he kuitenkin ensin käyvät yläasteen... :)


*****


Posted by Picasa

17.2.2010

Kysymyksiä ja vastauksia...



Sain Kaanonilta hauskan haasteen, kiitosta vain!

Siihen nyt sitten vastailen.

1. Asuinympäristösi?

Asun ns. "esikaupunkialueella"  :), siis lähellä aika pientä
kaupunkia. Matkaa keskustaan on pari kilometriä.
Tykkään talomme sijainnista, mielestäni se on melko rauhallinen
vaikka vierestä kulkee vilkkaita teitä.
Naapureihin on sopivasti väliä eli ihan ei ole keittiönlasit
vastakkain... ja omaa pihaa on mukavasti.
(ja mukavat naapurit)


2. Millainen hiirimattosi on?
Tylsä harmaa osuuspankin mainoksella varustettu reunoista kulunut...

3. Mitä luet tällähetkellä?
Emily Giffin kirjoittamaa hömppää: Rakkaus lainassa

4. Lempi lautapelisi?
Rummikub

5. Lempi aikakauslehtesi?
Meidän Perhe yms. elämänmakuiset lehdet

6.a Kaikkein mieluisin tuoksu?
Metsä tai tuore puu, kukkiva puutarha

6.b Vähiten mieleiset hajut?
No varmaan oksennus sun muut eritteet... :/

7. Lempi äänesi?
Lasten tarttuva nauru! :D
Tai veden solina ja sateen ropina...


8. Maailman huonoin tunne?
 Vaikkapa yllättävä hätääntyminen jostakin.

9. Mitä ajattelet kun heräät?
No yleensä jotta: Joko pitää herätä!! 
(krooninen väsymys)

10. Lempiväri? Turkoosi ja punainen ja niiden sekoitus eli lila.

11. Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida? 
Riippuu tilanteesta, mullon komiat soittoäänet... ;D

12.Lapsesi nimi? en kerro niitä :)
13. Mikä on elämässä kaikkein tärkeintä?
Perhe, ystävät

14. Lempiruoka? Kanaruuat

15.Suklaa vai vanilja? SUKLAA! 

16. Tykkäätkö ajaa lujaa?
Ikävä kyllä kaasujalkani pakkaa olla painava... :/


17. Nukutko pehmolelun kanssa?
Ei siitä nyt niin pitkä aikaa oo... :D

18. Myrskyt- mahtavia vai pelottavia?
Pelottavan mahtavia!! ;)

19. Minkä merkkinen eka autosi oli?
Fiat Uno (turkoosi!)

20. Kenet haluaisit tavata? Hyvän ystävän teekupin äärellä.

21. Lempi drinkkisi? Maito ja Tee :)

22. Minne matkustaisit jos saisit valita?


Tuonne ^ 
-Norjaan vaikka kuukaudeksi (tai pariksi)
ja maailman ympäri takaisin... :)

23. Syötkö parsakaalin varret? Nykyään kyllä mielelläni!
24. Jos saisit tehdä mitä tahansa työksesi, mitä tekisit?
Testaisin untuva tyynyjä ja peittoja... :D
25. Värjäisitkö hiuksesi? Toisinaan jooo...

26. Oletko koskaan ollut rakastunut? Voi onnekseni oon!! <3

27. Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?
Oon senverran pessimistinen että 1/2 tyhjä.

28. Kirjoitatko näppäimillä niin että sormesi ovat 
koko ajan oikeilla näppäimillä?
En. Siltikään, vaikka konekirjoitusopettaja
piti aikoinaan ranteista kiinni, tai just sen takia... 

29. Mitä on sänkysi alla?
Ei pölypalloakaan, imuroin juuri, vähänkö olen tyytyväinen...

30. Lempinumerosi? eipä nyt ole varsinaista onnen numeroa...

31. Lempi urheilulajisi?
Luistelu. Olen ruvennut tykkäämään/harrastamaan sitä aikuisiällä.
Se on myös kaunista katseltavaa. (siis taitoluistelu TV:stä, ei niinkään oma
"toikkaroiminen") Mukavaa se on. :)
Kuvassa Villis.


Siinä vastaukseni...

Tämän haasteen voi napata kuka tahansa teistä lukijoista jos haluaa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

*****

Posted by Picasa

7.2.2010

Koti uskonto ja isänmaa

Mustaa ja Valkoista #10 aiheena on
Koti, uskonto ja isänmaa


Kuvassa Villiksen leikkikoti,
Hurmurin ristiäiset
Isäni maita
eli isänmaata.



Lisää aiheesta täällä.

*****



Posted by Picasa

6.2.2010

Savua ilmassa?



Savua ilmassa? 
...No ei kun lunta!!
Sitä sitten jaksaa tupruttaa.
Mahtaa olla mahtavat tulvat sitten keväällä...

Oon jo ruvennu kaipailemaan kevättä,
vaikka luistelu ja laskettelu onkin kivaa.

(Hiihtäminenkin on kivaa niin kauan kun saa hiihdellä
sellaista sunnuntaivauhtia tasamaalla... (=  )

Mutta on tuota lunta jo riittämiin.

Pyörin tuossa pihamaalla kattelemas kevään merkkejä...
Ei vielä löytyny.

Viimekesäisten auringonkukkien päälläkin on
suurinpiirtein puolimetriä lunta!

Kuvat eivät ole mustavalkoisia, 
on vain niin väritöntä!!

Moinen on taakka päänpäällä, 
mutta komiasti pitää auringonkukka vartensa suoras.


Kun oikein läheltä kuvasi niin
olihan sillä ruskea varsi.


Aurinkoa ja värejä odotellessa...

-Täytyy kai vielä ottaa lumesta ilo irti!  :D


*****



Posted by Picasa

1.2.2010

Kollaasihaaste


Kaanonilta nappasin tämän kollaasihaasteen, jonka aiheena on
oranssia ja mustaa.

Ajattelin ensin että enpä taira löytää kollaasin verran oranssia,
koska meillä ei sitä tällähetkellä paljoa ole, mutta kun rupesin kansioita
selailemaan, niin huomasin että löytyyhän sieltä mitä mielenkiintoisemmista
"paikoista" oranssia!! ;)

Itseasiassa minulla oli tosi hupaisaa tätä kollaasia värkätessä! :D

Värinä oranssi on mielestäni pirteä ja siitä (sekä oranssista ja pirteästä)
minulle tulee aina mieleen rakas kummitätini, jonka lempiväri se on. :)

Mutta tässä siis oranssia ja mustaa:



Kuvassa:

  • ystäväni oranssi raitapaita, taustalla mustaa
  • mun melkomusta hiuspehko ja oranssit verhot
  • ystäväni oranssit kutrit (ja sovitaan että mustat silmälasit) ;)
  • anopin kutoma matto <3
  • Villiksen oranssihtavat ikkunakoriste + jouluvalot
  • mun synttärikakku (isännän tilaama! -huomautuksen arvoinen asia...)
  • jääkaappi filosofiaa
  • Villiksen ihqun boyfrendin T-paita   :D


 Lisää oranssimustia kuvia Inkin blogissa.

Pirtsakkaa viikkoa!


*****

Posted by Picasa