11.8.2010



"Toivon Sinulle tänään uskallusta uusiin kokemuksiin,
elämän hurjiin koskiin,
pimeimmille poluille,
korkeimmille vuorille.
Uskallusta tarttua tilaisuuteen,
ja hylätä se,
mihin et täydestä sydämestäsi usko.
Uskallusta rakkauteen senkin uhalla,
että se aina myös satuttaa.
Uskallusta käydä eteenpäin,
läpi rämeitten ja ryteikköjen
polvet mustelmilla
ja kantapäät rakoilla.
Uskallusta olla luovuttamatta
nyt tai koskaan."
-Marleena Ansio

*****

10.8.2010

Ekaluokkalaiselle

Villis hieman pienempänä, veikeänä keijukaisena 



Tänään sillä
oli prinsessahame,
ja jalassa
eripari villasukat.
Sillä oli kukkia
hiuksissa,
ja se hymyili
kauniimmin kuin
koskaan.
Ihmettelin mihin
se oli jättänyt siipensä.
Se näyttää keijulta,
ja tuoksuu vaniljalta.
Sen hiuksissa on
tähtipölyä, ja
sinistä kultaa.
Se on keiju, jota rakastan. 





Löysin runon netistä, kun selailin mieli haikeana erilaisia runoja.
 Aamulla lähetin pienen prinsessani ensimmäisen kerran kouluun.
Muuta ei varmaan tarvitsekkaan kertoa.
Osaatte kuvitella tunnelmat.
:)
Turvallista koulutaivalta.

Taivaan Isä kanna,
lasta matkallaan.
Enkeleitä anna,
kanssaan kulkemaan,
turvallista tietä,
että kulkis hän
joka ainut päivä,
halki elämän.

*****

4.8.2010

Metsäretkellä



Hurmuri tässä painelee metsälle.

Kovalla kiireellä, ja SUURILLA harppauksilla.  :)

Välillä piti pysähtyä tähtäilemään kettuja.

(että vain ymmärtävät pysyä poissa...)

Posted by Picasa
 "Mikä tuolla rasahti?"

Lähdönpäällä mummolassa piti 
muille (tai lähinnä itselle) toistella että:
"Ei siellä mettässä ole mitään pelättävää!!"

Ja 5v. serkkutytöiltä varmistella että :
"Eihän ole??"

Siihen toinen tytöistä tuumasi hieman arkuutta äänessä että:
"Ei ole, ja MÄ oon siä sun kans!"
(Vähän siihen sävyyn että en mäkään siellä yksin uskalla kävellä...)

No kun metsään saavuttiin niin ei siellä kukaan
muistanut pelätä mitään susia tai karhuja.
Muksut mennä temmelsi niin kovalla metelillä
että hyttystä isompaa eläintä ei näkynyt!  ;)



 Ps: Suoritin tänään metsästäjätutkinnon.



*****





3.8.2010

Mustaa ja valkoista #34 ; Näkymiä matkoilta

Posted by Picasa

Mustavalkomaanantain aihe on nyt Näkymiä matkoilta.
Lisää aiheesta täällä





Tiesin heti kun näin tämän viikon aiheen että nyt taidan osallistua pitkästä aikaa.

Mieleen tulivat kuvat Auschwizsistä, jossa kävin noin kuukausi sitten.

Kuva Birkenaun keskitysleiriltä.
Puhukoon se puolestaan.


*****

Mustikan alla



Mustikoota on ny mukavasti mettäs.
Ei tartte kovin leviäätte kulkia kun on jo kippo täynnä.

Ja suuriakin ovat, niinku tää pohojammaalla on tapana.


On niitä niin paljon jotta eivät taira keräämällä loppua.
Siskontyttökin sanoi suurta ihailua äänessään että:
"Äiti on keränny paljon mustikoita, koko 
PIIRAKAN täyteen!!" 
Se on paljon se!
Ja viäki jäi.


Posted by Picasa
Ja tältä näyttää mustikan alla.
Ei muuta ku suut mustikalle...  :)


*****

31.7.2010

Tässä ja nyt


"Onnellinen on hän
joka oppii viihtymään
itsensä ja maailmansa
keskeneräisyyden kanssa.
Onnellinen on hän
joka herää joka aamu
toiveikkaana ja tarmokkaana tavoittelemaan
koskaan täyttymätöntä unelmaansa."

-Kuinka olla /Tommy Taberman & Jussi T. Koski



"Kaikkea saa tehdä
kaikkea pitää tehdä
kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto.

Värisevää sielua
ei saa tallata."

-Tommy Taberman


*****

22.7.2010

Perhosbaari





Löysin Luonnonsuojeluliiton sivuilta tämän askarteluohjeen.

Ajattelin kokeilla saisiko näin houkuteltua lisää perhosia
näkyville tähän omaan pihaan.
 Perhosia on kiva seurata, niiden hauskaa lentoa.
Kauniitakin ne ovat, niitä harvoja ötököitä joista pidän.






Meinasin kesän alussa tilata perhosmökin, jollaisen näin Edenissä.
(ohjelma nelosella ja sub tv:ssä)


En sitten malttanut, mutta katsotaan nyt ajaako tämä saman asian.


Ohjeessa neuvottiin sekoittamaan punaviiniä ja fariinisokeria/
hunajaa/siirappia. 
Itse laitoin fariinisokeria punaviinin sekaan.
Sitten vielä pesusieni, tiskirätti tms. purkkiin 
(että tökötti imeytyy siihen) 
Sivelin sitä vielä purkin reunoihin.
Perhosten täytyisi nyt olla NIIN kiinnostuneita tästä.  :D


Posted by Picasa
Saapa nähdä.
Ripustin baarit kirsikkapuuhun.

Bar open.

__________


Tämä yksilö on kuvattu metsässä.
Se on joku hopeatäplä. Niitä on niin montaa lajia,
että kirjasta katsomallakaan ei oikein pääse kärryille.

Nokkosperhosia meidän kivikkopenkissä pääasiassa liihottelee.



-Ellei Villistä oteta laskuihin, se on kans yks äidin neitoperhonen. :)

 **
Sinisiipiä näkyy myös, mutta ne on vaikeita valokuva.
Kaaliperhoset (ne valkoiset?) on ihania, ne lentelee aina pareittain.
Yks päivä niitä oli erityisen paljon liikkeellä kun ajelin autolla.
Joitakin yritin väistellä, mutta yksi pariskunta jäi alle. :(
Ajattelin että ainakin kuolivat onnellisina yhdessä! :)
 

*****

19.7.2010

Vanhasta "uutta"

Vaatekierrätystä vähän eritavalla:

Laitanpa tänne blogiin vaihteeksi taas näitä mun
erikoisia ja omituisia askarteluja.  ;)

Tässä siis taulu, Veromodasta.



Tai siis minun vanha veromodan paita,
josta olen tehnyt kanvastauluja.  :)




Aikansa elänyt lempipaita seinällä.
Joitakin voi hirvittää, mutta meillä ei ole niin
nuukaa tuon sisustuksen kanssa!  :D



Tämänkin tyynynpäällisen tein vanhasta paidasta,
josta en muuten pitänyt kuin vissiin värin takia.

Nyt sillä on uusi elämä.
Milloin kenenkin pään alla tai kainalossa! ;)

*****


Posted by Picasa

17.7.2010

Tehosekootinta ja pusuja!



Meillä on nyt kuunneltu Tehosekoitinta urakalla.
Tai ainakin minä oon kuunnellut, kun nyt vasta hiljan
heräsin sen bändin olemassa oloon!

Sehän on jo hajonnut ja lakannut keikkailemastakin.
No parempi kai myöhään kun ei milloinkaan,
nyt se on mun mielestä huippu!

Ne poijat vetää niin tunteella ja biiseissä on niin hauskat sanat.

Hurmuri 3v.on myös oppinut tosi hyvin sanat
ja laulaa kolmevuotiaan katu-uskottavalla karismallaan että:


"....Polttaa
Asfaltti polttaa...
On paras päivä kesän lyhyen,
Voi pojat kyllä tunnen sen,
Se polttaa...
Asfaltti polttaa...
Jos vielä kauniin tytön viereen saan,
mä jälleen vuoden jaksan odottaa!!!!"  
:D

*****
Hupaisalta kuulostaa myös noitten palleroiden 
rallatus, kun he autontakapenkillä hoilottaa:

No tiedäthän sä sen
Mitä on rakkaus
Ja tiedäthän sä sen
Mistä nyt tuulee
On aika mennä taas
Kuja kollia nyt houkuttaa

No tiedäthän sä mut
Mä olen ylpee
Ja tiedäthän sä sen
Et mä en jaksa olla mukava
Mun tarvitsee vain skulaa rokkia

Jos itket, itke vaan -
Kyllä humppa huolet karkoittaa

Pillitä Elli pillitä
Pillitä Elli pillitä
Mä joskus tulen taas
Ja ryömin sun puutarhaas... 
(sanat siis Tehosekoitin)



Hurmurissa on kyllä Hurmuri ainesta;
Tässä päivänä muutamana tämä äiti-ihminen oli 
vähän hermostuksissaan.
 
Korottelin ääntä monestakin syystä, mutta mitäs niistä syistä 
tai muustakaan enää, kun Hurmuri tuli
aurinkoisesti hymyillen 
äitinsä viereen ja tuumas että: 
"Mä pussaan sut poroksi!"  :D
Se poika tietää jo mistä narusta vetää, 
ja kuinka kiukkuiset äidit lepytellään!
Eipä äitiäkään jaksanut enää hermostuttaa. :)
 
Eipä hän stressiä revi muutenkaan kovin helposti, 
Eräänkin kerran etsittiin tuskalla
jotakin tavaraa jonka Hurmuri oli tainnut
piilottaa.
Motkotettiin siinä samalla, mutta 
Hurmuri tuumas vain: "Joo, joo mä etin sitä koko ajan."
Ja käveleskeli huoneesta toiseen "muka" etsien...
 
Joku muu olis jo vetänyt herneen nenään moisesta 
motkottamisesta. 
Aika aurinkoenergialla varustettu vesseli! :)
 
 
***** 

14.7.2010

Puutarhailua!

Jos haluat olla onnellinen koko elämäsi, kasvata puutarha.

Niin tuossa kyltissä luvataan ja taitaa pitää paikkansa.  :)

Sain tuon kasvihuoneen äitienpäivälahjaksi,
ja olen siellä nyt rakkaudella vaalinut 
muutamaa tomaattia ja kurkkua. ;D

Salaatit siellä parhaiten kasvaa.
Laitoin ne sinne, vaikka olisivat ne
kasvimaallakin kasvaneet.
Viime kesänä niitä vain oli järsinyt joku elukka/toukka.
Ja tänävuonna meidän pihamaalla asustaa joku villiintnyt kani, 
joten paremmassa turvassa ne tuolla ovat.

Toki se kani olis kiva saada kiinni ja kesytettyä lapsille lemmikiksi... :)


N

Sain tomaatin taimet kummitädiltäni esikasvatettuna. <3
Ensin vaikutti että kurkut ja tomaatit eivät hoidossani juuri kasva,
mutta olin viikon matkalla (Puolassa),
jolloin äitini kävi niitä kastelemassa.
Ja niinpä ne olivat kasvaneet  siinä viikon aikana
melkein puolet siitä mitä mun hoivissa koko alkukesästä! ;D

Että sellainen hortonomi...
-meidän äiti  :)
Ei niinkään vissiin tytär.

Kasvimaa minulla on ollut jo useana vuonna, mutta
KOSKAAN ei vielä näin huonoa satoa!

Porkkanat kylvin vissiin väärinpäin kun niitä ei näy ollenkaan.
(viime vuonna niitä sentään oli vaikka eivät juuri sormea
paksumpia olleetkaan)

Nauriit voi melkein laskea sormin, vaikka kylvin niitä koko pussin...
(viime vuonna ne kasvoivat komeasti,
niin hyvin että joku toukka söi niihin koloja...)

Herneitäkin on niin vähän että niistä taatusti tapellaan...
(viime vuonna niitä oli jakaa vaikka koko kylälle!)

Sipuleista en tiedä/uskalla vielä sanoa mitään.

Että ymmärrätte varmaan jotten nyt kehtaa laittaa kuvaa kasvimaastani! ;)

Huono satovuosi, ei kai se muusta voi kiinni olla...
Tai sitten olin viimevuonna parempi viherpeukalo... :)


Ps: Niin joo, kasvihuoneessa muhii valtava kurpitsa!!!
Tuota menoa se ei pian mahdu sinne...

Nyt menen taas kastelemaan kallista satoani!

Heippa!

T: Unelma-Alli


*****





Posted by Picasa

11.7.2010

Michael Jackson- Heal the world (with lyrics)

 

Tämä kappale tuli radiosta matkalla Auschwitziin... Edessäni istuva mies hyräili sitä, minäkin hyräilin hiljaa. Tätä on nyt rauhoittava kuunnella kun on nähnyt ja kuullut niistä sanoinkuvaamattomista kauheuksista.

 

*****

3.7.2010

Runoja

Tykkään toisinaan lukea runoja ja aforismeja.
Ihmeellistä kuinka joillakin ihmisillä on niin loistava kyky 
kertoa asioista niin kauniisti ja pukea asiat
hienoiksi ajatuksiksi.

Tommy Tabermannilla oli sellainen kyky.
Tänään kuulin uutisista että hän on kuollut.

Satuin tässä hiljan lukemaan hänen runojaan
ja ajattelin laittaa niitä nyt pari tänne blogiinkin.

 


Jos sinä olet omenapuu
tahdon minä olla omena.

Jos sinä sytyt tuleen
tahdon minä olla vesi tai herkästi syttyvä aine.

Jos sinä hukut
tahdon minä olla pohja tai virta.

Jos sinä katsot kauas
tahdon minä olla etäinen piste.

Jos sinä suljet luomesi
tahdon minä olla äkillinen pimeys.

Tommy Tabermann



Tulla lähelle
vaatii sinulta voimaa, 
paljon väkevää voimaa.

Olla lähellä
vaatii sinulta rohkeutta, 
paljon paljasta rohkeutta.

Päästää lähelle,
sisälle,
vaatii sinulta vain uskoa toiseen ihmiseen.


*****

2.7.2010

Ilo joka elättelöö!


Iloitse elämästä, sillä se antaa sinulle mahdollisuuden rakastaa,
tehdä työtä, leikkiä ja katsella tähtiin.

Henry Van Dyke



Onnellinen se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu,
vaan riemuitsee siitä, mitä hänellä on.

Demokritos



Elämisen tunne itsessään on riemullinen!

Emily Dickinson
***
Paras keino tuntea iloa on tuottaa sitä jollekkin
toiselle.

Mark Twain



Iloista, onnellista kesää kaikille!

T: Iloinen ja Onnellinen Unelma-alli! :)


*****


3.6.2010

Ihana kesä!

Hei!

Niinpä siinä taas toukokuu mennä vilahti!
Enpä ole tännekkään kerinnyt juuri kirjoitella.
Kummasti riittää puuhaa tuolla pihalla,
ihanaa kun on ollut jo niin lämpimiä kelejä.

mm. tuolla kivikkopenkissä olen tykännyt kyykkiä,
kokoajan siellä riittää perkaamista.


Oli kiva huomata että melkein kaikki kukat olivat selvinneet
talvenjäljiltä. Tein kivikkopenkin toissa kesänä.
Jotkut kukat ovat levinneet/ kasvaneet paremmin kuin toiset.

Jaoin niitä parhaiten menestyneitä sitten niihin kohtiin joista kukat
olivat kuukahtaneet.
Kiviäkin sai poistaa, että kasvit mahtuu kasvamaan.
Hauskaa puuhaa!

 
Nyt olen laittanut kasvimaata ja kasvihuonetta.
Saapa nähdä onnistuuko niissä kasvaa muuta kuin 
rikkaruohoja!


Ihanaa kesän jatkoa kaikille!



*****

28.4.2010

Nykyaikaa...

Tervehdys kaikille piiitkästä aikaa!!!

Kyllä tää kevät on hurahtanut nopiaa,
tämä huhtikuukin on ollu lyhyt kuin huokaus vain!


Vanhaksi sitä on kai tulossa kun aikakin kuluu muka niin nopiaa,
-nuorempana viikkoki tuntui vuodelta!

Nuosta muksujen leluista kans huomaa jotta ne joltain toiselta
vuosituhannelta kuin omat oli...



Niinkuin nyt esimerkiksi tästä yllä olevasta Tuomas-veturista;
Hurmuri sai sen viime jouluna lahjaksi (pukilta).

Katotiin että kiva veturi, vähän vain huono kulkemaan,
mukana oli oikein isoo pillikin.
Ajattelin 70-lukulaisilla aivoillani että siihen nyt vain 
muutoon vain saa puhallella, junan ääniä...

Lelun idea valkeni mulle vasta parin kolmen kk:n päästä.
Ihimettelin että mitä se juna kulkoo itteksensä.
Esim. kun huusin muksuja syömään, niin juna tuli mutta muksut ei...

Sitte Villis valaisi jotta se pilli on sitä varten
että kun siihen puhaltaa niin juna liikkuu. Tai kun huutaa korkealla äänellä... :D

Kyllä Villis ja Hurmuri olivat sen heti hoksanneet,
en vain käsitä kuinka se oli multa jäänyt huomaamata. :)




Hurmuri täytti tuossa viikonloppuna komeat 3 vuotta.
 Hyvissä ajoin ennen synttäreitään  se oli mulle viisannut kaupassa
että haluaisi tuon kuvissa olevan Tuomas-veturi junanradan.
Niinpä sitten ostin sen,
kun Tuomas-veturi kerta on nyt meillä in.
Laatikon päällä ei tietenkään ollut suomensanaa,
mutta päättelin kuvasta että siellä on kaksi junan vaunua ja helikopteri
ja niille erilaisia "varikkoja" radan varrella.

Totuus oli taaskin tarua ihmeellisempää.
Kasattuani radan kaikkine hökötyksineen, ihmettelin että miksei 
juna pysy kasassa, eli musta alusta pyörineen tuossa Tuomas-veturissa kiinni.

No siksei kun se musta alusta kiertää itsekseen tuota rataa ja vaihtaa itse päällensä
välillä tuon toisen vihreän Pekka-veturin.
Veturit sitten kuljettavat pieniä ruskeita palloja ja kippaavat niitä milloin mihinkin matkanvarrella.
Välillä niitä se helikopterikin (joka on kiinni lennonjohtotornissa)
kuljettaa ringin ilmassa.
Ottaa pallot kyytiin paikasta A ja tiputtaa ne taas paikkaan B.

Ei voi ku ihmetellä näitä uusavuttomia leluja!?   ;D


Ei tarvitse enää lapsen juuri itse leikkiä.
Mitä nyt niitä palloja tiputella kyytiin.
(jos ehtii, -juna menee suht. lujaa erestakaasi)



Onhan se viihdyttävää katseltavaa, 
mutta ehkäpä vanha kunnon junarata on sittenkin
mukavampi leikkiä. :)


*****

Posted by Picasa