Riittoosaa

Hei!

Nyt oon palannu intoa ja energiaa täynnä parin päivän

todella antoisilta kursseilta.   :)
Kovin usein en ole ollut noin mielenkiintoisessa
ja mukaansatempaavassa koulutuksessa.

Oli oikeen riittoosaa!  :D

Ihanan huumorintajuisen ja samalla aaltopituudella
olevan työparini kanssa välillä
suorastaan leijuimme perhosen lailla, (hahhahaa)
kun ideoita vain pursui päästämme.

Toivottavasti päästään ne kaikki joskus toteuttamaan!
Tai edes puolet parhaista!! :D

Ainakin ne on nyt hyvin suunniteltu, ja sehän on jo
puoliksi tehty! :)
Hauskaakin oli kaikenaikaa, hyvä että nukkua keriittiin.
Tule pidennettyä ikääkin nauramalla -varmaan 15 vuotta lisää... :D


Matkalta mukaan tarttui Indiskasta
tämä pieni kuppi:

Tollainen Hurmurin pään kokoinen.

Ei tartte olla koko aikaa lisää kaatelemassa,
voi olla että yksi kupillinen riittää...

...tai kaksi...  :)
Siitä voisi riittää teetä yhden puhelun ajaksi,
kun toisinaan rakkaan ystävän kanssa juomme yhdessä teetä
vajaan tuhannen kilometrin välimatkasta huolimatta. :D

Nyt toivotan leppoisaa viikonloppua
teille kaikille.  :)

*****

Mitä seuraavaksi?

Tässä blogissani näyttää viimeaikoina olevan vain kuvia

luonnosta ja metsästä, sekä kaikenmoista haikailua...

Mutta sitä se elämä nyt vain on ollut. 

Ja tuolla mettäs on tullu tosiaan oltua...

Oon tosi huono tekemään päätöksiä.

Voin miettiä kauan aikaa samoja asioita, 

eikä mitään valmista meinaa tulla.

Oikealla tiellä?

Olen töissä hoitoalalla.

Ja tiedän olevani oikealla alalla.

Olen ollut jo toistakymmentä vuotta samalla työnantajalla.

Koko sen ajan olen toisaalta todella nauttinut työstäni. 

Mutta vakituinen työni on kolmivuorotyötä, ja huomasin

jo heti alusta asti, ettei se ole mulle sopivaa.

Niin vain on vuodet vierineet.

Kaksi kertaa olen ollut äitiyslomalla.

Toiset kaksi kertaa (vielä tällä hetkellä) olen saanut tehdä 

väliaikaisesti toisenlaista (päivä)työtä saman työpaikan alaisena.

Työ on itsenäistä, haasteellista ja NIIN antoisaa,

hyvin ihmisläheistä.

Olen kokenut olevani TODELLA omassa 

elementissäni.

On vain yksi SUURI mutta.

Koulutukseni ei riitä tekemään sitä vakituisesti,

joten sijaisuuteni päättyy vuodenvaihteessa.

Sitten palaan takaisin omaan kolmivuorotyöhöni.

Nyt olisi siis se PÄÄTÖKSEN paikka.

Aika lähteä koulunpenkille.

Työvuosia on vielä puolet elämästä jäljellä...

-Huomenna lähden kohti uutta "pientä" haastetta.

Se on vähän kuin lääkettä tähän suruun että rakastamani työ

vaihtuu takaisin siihen ihanaan, mutta EI kuitenkaan 

IHAN yhtä ihanaan työhöni.

Tästä sepustuksesta on varmaan ulkopuolisen 

vaikea saada tolkkua.

Ei mikään ihme, kun en kerta itsekään meinaa tietää mitä tekisin.

-Luin eräästä lehdestä jostain terapiakirjoituksesta. (?)

En nyt muista millä nimellä sitä kutsuttihin, mutta sen idea meni näin:

Kirjoitetaan vain mitä mielehen juolahtaa, siis ihan mitä vain.

Ajatuksia peräkanaa, kaikki mitä ikänä kirjoituksen aikana mielessä liikkuu.

Esim: kylläpäontyperäneuvo,kaikkiasitäkuulooki,tuoonvarmahanjoku

täyspöyrööihiminen,kaikenmoostaseblogisnansa

kirjoottakihohhoijaa...

Kokeilkaa, on kuulkaa mieltä tyhjentävää.

Ja kun sen lukoo perästäpäin niin aivan naurattaa! :D

Tässä teille vielä tämän sakian bloggauksen lopuksi 

loppukevennys:

Leppäkerttu katolla.  :)

Heippa!

*****

Rakkaat riiviöt

En tiedä tappeleeko muut lapset niin paljon kuin meillä.

(en itse ainakaan muista/tunnusta että olisin omien 

sisarien kanssa juurikaan tapellut)  ;)

Mutta nämä kaksi palleroa ovat tämäntuosta toistensa niskassa.
(painiin ne kai pitäis ilmoittaa..)

-Voi sitä nimittelyn määrää kun toisilleen keksivät ainavain

uusia "lempinimiä".   :D

Ja äiti tosiaan yrittää opettaa/kouluttaa (=lue karjua)

että toista EI nimitellä. Eikä liioin tapella,
ei tönitä, ei  purra, ei potkita...jne...

Ei meillä sentään verissäpäin riehuta,
(vaikka tästä tekstistä voi sen käsityksen saada)
mutta sellaista pientä vääntöä pakkaa olla äidin näkökulmasta
kattottuna ihan riittämiin...

Toisinaan muistetaan jopa puolipäivää olla kiltisti,
-yleensä saarnat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Illalla ennen maata menoa pitää vielä purkaa
kaikki jäljellä oleva energia ja kuperkeikkailla toistensa päälle.
Sillä seurauksella että joku jalka osuu leukaperään,
ja sitten pitääkin jo potkaista takaisin jne,jne...

 p
Mistä ne oppivat tuon nimittelyn?
(kysynpä vaan.)
Isompi kutsuu pienempää suuttuessaan mm: pököpääksi,
pöllöpää, typeräpää, surupilli (=itkupilli), ....
Eikä pienempi totisesti jää toiseksi: "sä oot ryökypää,
hirviöpää, monsteripää"...(ja vielä muutama muu rumempisana-pää,
-jotka on kolmivuotiaiden suosiossa....)

Välillä naurattaa, mutta useimmiten raivostuttaa.


Silti, kun Hurmuri on päiväunilla, niin  kyllähän
Villis jo jonkun ajan päästä haikailee
että saako sen jo käydä herättämässä.

Tai kun Villis on koulussa Hurmuri kyselee lakkaamatta
että koska sisko tulee koulusta, mennäänkö hakemaan....

Villis murehtii pihalla ettei pikkuveli vaan mene tielle,
ja  Hurmuri taasen kaupassa että siskollekkin ostetaan purkkaa.  :)

Ehkäpä niistä kuitenkin tulee kunnon kansalaisia
jotka ottaa kanssaihmisetkin huomioon.

Se on äidin hartain toive. :)

*****

ps: jos jollain on heittää muutama vanhankansan
lastenkasvatusvinkki, uudemmatkin käy  ;)
niin otan kyllä ilolla vastaan. :D

Vanhat vinkit siksi, että ennen maailmassa lapset ei tietääkseni
nimitelleet esim. opettajia tai omia vanhempia niinkuin
nykyään taitaa olla.

Sellaiseksi en lasteni halua kasvavan.
Joten nyt on korkein aika kitkeä tuo rumakielen käyttö pois,
kun se vielä on jotensakin harmitonta.

-Se ikivanha suupestäänsaippualla-uhkaus on jo käytössä,
-ei vielä toteutettu! :D

Tähän loppuun täytyy vielä todeta
ettei kenellekkään jää epäselväksi että:
Ihania ne on. :)

Äidin pallerot, helluruiset höpönassut, rakkaat riiviöt.... ;)

Onnesta

Onni on kummallinen asia.
Sitä on niin monenlaista.
Suurta ja pientä.

Onnellisuus ei ole kiinni siitä että onko
rikas tai edes terve.
Onnellinen voi olla vakavasti sairaanakin
vaikkapa siitä että on elossa.

Onnea on osata nauttia jokaisesta päivästä.
Ei niin synkkää päivää etteikö joku onnenaihe löytyisi.
-Vaikka onni vierellä olevasta ystävästä.

Kaikkein onnellisin taitaa olla se joka on tyytyväinen
siihen mitä elämä on antanut, vaikka se ei olisikaan täydellistä.
(sen olen varsinkin työssäni huomannut)

Mielestäni täydellistä onnea ei ole olemassakaan.
Aina voi haaveilla jostain paremmasta.
Juju onkin siinä että osaa nähdä ympärillään sen onnen mitä jo ON.
Ja iloita siitä.

 Minusta tuntuu välillä että elämä on antanut minulle
enemmän onnea kuin ansaitsen.
Ympäriltä löytyy ihmisiä joita elämä ei ole kohdellut yhtä hyvin.
Mistä se johtuu? Olenko vain syntynyt onnekkaaksi?
Osaanko olla tarpeeksi kiitollinen siitä mitä minulla on?

Sanotaan että:" Kel´onni on, se onnen kätkeköön."
(Eino Leino niin on oivaltanut)
Tarkoittaako se että omalla onnellisuudella ei kannata retostella?
Että jos liikaa mainostat elämäsi onnea, se kääntyy pianaikaa toisinpäin?

Todelliset ystävät ainakin erottaa muista "ystävistä" juuri sillä,
että hän on sinun onnestasi itsekin aidosti iloinen.
Tommy Tabermann ajatteli asiasta näin:

Meinaakohan tuo sitä että Onni haluaa meidän

koko ajan olevan kiitollisia?

Että jos alamme pitää onneamme itsestään selvänä, 

se puikkii piiloon?  :)

Kylläpä taas tuli mietittyä syntyjä syviä.

Mutta: -ajattelen, siis olen.  

Onneksi!

:D

Ollaan onnellisia!

Puutarhailua!

Jos haluat olla onnellinen koko elämäsi, kasvata puutarha.

Niin tuossa kyltissä luvataan ja taitaa pitää paikkansa.  :)

Sain tuon kasvihuoneen äitienpäivälahjaksi,

ja olen siellä nyt rakkaudella vaalinut 

muutamaa tomaattia ja kurkkua. ;D

Salaatit siellä parhaiten kasvaa.

Laitoin ne sinne, vaikka olisivat ne

kasvimaallakin kasvaneet.

Viime kesänä niitä vain oli järsinyt joku elukka/toukka.

Ja tänävuonna meidän pihamaalla asustaa joku villiintnyt kani, 

joten paremmassa turvassa ne tuolla ovat.

Toki se kani olis kiva saada kiinni ja kesytettyä lapsille lemmikiksi... :)

N

Sain tomaatin taimet kummitädiltäni esikasvatettuna. <3
Ensin vaikutti että kurkut ja tomaatit eivät hoidossani juuri kasva,
mutta olin viikon matkalla (Puolassa),
jolloin äitini kävi niitä kastelemassa.
Ja niinpä ne olivat kasvaneet  siinä viikon aikana
melkein puolet siitä mitä mun hoivissa koko alkukesästä! ;D

Että sellainen hortonomi...
-meidän äiti  :)
Ei niinkään vissiin tytär.

Kasvimaa minulla on ollut jo useana vuonna, mutta
KOSKAAN ei vielä näin huonoa satoa!

Porkkanat kylvin vissiin väärinpäin kun niitä ei näy ollenkaan.
(viime vuonna niitä sentään oli vaikka eivät juuri sormea
paksumpia olleetkaan)

Nauriit voi melkein laskea sormin, vaikka kylvin niitä koko pussin...
(viime vuonna ne kasvoivat komeasti,
niin hyvin että joku toukka söi niihin koloja...)

Herneitäkin on niin vähän että niistä taatusti tapellaan...
(viime vuonna niitä oli jakaa vaikka koko kylälle!)

Sipuleista en tiedä/uskalla vielä sanoa mitään.

Että ymmärrätte varmaan jotten nyt kehtaa laittaa kuvaa kasvimaastani! ;)

Huono satovuosi, ei kai se muusta voi kiinni olla...
Tai sitten olin viimevuonna parempi viherpeukalo... :)


Ps: Niin joo, kasvihuoneessa muhii valtava kurpitsa!!!
Tuota menoa se ei pian mahdu sinne...

Nyt menen taas kastelemaan kallista satoani!

Heippa!

T: Unelma-Alli


*****

Nykyaikaa...

Tervehdys kaikille piiitkästä aikaa!!!

Kyllä tää kevät on hurahtanut nopiaa,
tämä huhtikuukin on ollu lyhyt kuin huokaus vain!


Vanhaksi sitä on kai tulossa kun aikakin kuluu muka niin nopiaa,
-nuorempana viikkoki tuntui vuodelta!

Nuosta muksujen leluista kans huomaa jotta ne joltain toiselta
vuosituhannelta kuin omat oli...

Niinkuin nyt esimerkiksi tästä yllä olevasta Tuomas-veturista;

Hurmuri sai sen viime jouluna lahjaksi (pukilta).

Katotiin että kiva veturi, vähän vain huono kulkemaan,

mukana oli oikein isoo pillikin.

Ajattelin 70-lukulaisilla aivoillani että siihen nyt vain 

muutoon vain saa puhallella, junan ääniä...

Lelun idea valkeni mulle vasta parin kolmen kk:n päästä.

Ihimettelin että mitä se juna kulkoo itteksensä.

Esim. kun huusin muksuja syömään, niin juna tuli mutta muksut ei...

Sitte Villis valaisi jotta se pilli on sitä varten

että kun siihen puhaltaa niin juna liikkuu. Tai kun huutaa korkealla äänellä... :D

Kyllä Villis ja Hurmuri olivat sen heti hoksanneet,

en vain käsitä kuinka se oli multa jäänyt huomaamata. :)

Hurmuri täytti tuossa viikonloppuna komeat 3 vuotta.

 Hyvissä ajoin ennen synttäreitään  se oli mulle viisannut kaupassa

että haluaisi tuon kuvissa olevan Tuomas-veturi junanradan.

Niinpä sitten ostin sen,
kun Tuomas-veturi kerta on nyt meillä in.

Laatikon päällä ei tietenkään ollut suomensanaa,

mutta päättelin kuvasta että siellä on kaksi junan vaunua ja helikopteri

ja niille erilaisia "varikkoja" radan varrella.

Totuus oli taaskin tarua ihmeellisempää.

Kasattuani radan kaikkine hökötyksineen, ihmettelin että miksei 

juna pysy kasassa, eli musta alusta pyörineen tuossa Tuomas-veturissa kiinni.

No siksei kun se musta alusta kiertää itsekseen tuota rataa ja vaihtaa itse päällensä

välillä tuon toisen vihreän Pekka-veturin.

Veturit sitten kuljettavat pieniä ruskeita palloja ja kippaavat niitä milloin mihinkin matkanvarrella.

Välillä niitä se helikopterikin (joka on kiinni lennonjohtotornissa)

kuljettaa ringin ilmassa.
Ottaa pallot kyytiin paikasta A ja tiputtaa ne taas paikkaan B.

Ei voi ku ihmetellä näitä uusavuttomia leluja!?   ;D

Ei tarvitse enää lapsen juuri itse leikkiä.

Mitä nyt niitä palloja tiputella kyytiin.

(jos ehtii, -juna menee suht. lujaa erestakaasi)

Onhan se viihdyttävää katseltavaa, 

mutta ehkäpä vanha kunnon junarata on sittenkin

mukavampi leikkiä. :)

*****

Kysymyksiä ja vastauksia...

Sain Kaanonilta hauskan haasteen, kiitosta vain!

Siihen nyt sitten vastailen.

1. Asuinympäristösi?

Asun ns. "esikaupunkialueella"  :), siis lähellä aika pientä
kaupunkia. Matkaa keskustaan on pari kilometriä.
Tykkään talomme sijainnista, mielestäni se on melko rauhallinen
vaikka vierestä kulkee vilkkaita teitä.
Naapureihin on sopivasti väliä eli ihan ei ole keittiönlasit
vastakkain... ja omaa pihaa on mukavasti.
(ja mukavat naapurit)

2. Millainen hiirimattosi on?

Tylsä harmaa osuuspankin mainoksella varustettu reunoista kulunut...

3. Mitä luet tällähetkellä?

Emily Giffin kirjoittamaa hömppää: Rakkaus lainassa

4. Lempi lautapelisi?

Rummikub

5. Lempi aikakauslehtesi?

Meidän Perhe yms. elämänmakuiset lehdet

6.a Kaikkein mieluisin tuoksu?

Metsä tai tuore puu, kukkiva puutarha

6.b Vähiten mieleiset hajut?

No varmaan oksennus sun muut eritteet... :/

7. Lempi äänesi?

Lasten tarttuva nauru! :D

Tai veden solina ja sateen ropina...

8. Maailman huonoin tunne?

 Vaikkapa yllättävä hätääntyminen jostakin.

9. Mitä ajattelet kun heräät?

No yleensä jotta: Joko pitää herätä!! 

(krooninen väsymys)

10. Lempiväri? Turkoosi ja punainen ja niiden sekoitus eli lila.

11. Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida? 

Riippuu tilanteesta, mullon komiat soittoäänet... ;D

12.Lapsesi nimi? en kerro niitä :)

13. Mikä on elämässä kaikkein tärkeintä?

Perhe, ystävät

14. Lempiruoka? Kanaruuat

15.Suklaa vai vanilja? SUKLAA! 

16. Tykkäätkö ajaa lujaa?

Ikävä kyllä kaasujalkani pakkaa olla painava... :/

17. Nukutko pehmolelun kanssa?

Ei siitä nyt niin pitkä aikaa oo... :D

18. Myrskyt- mahtavia vai pelottavia?

Pelottavan mahtavia!! ;)

19. Minkä merkkinen eka autosi oli?

Fiat Uno (turkoosi!)

20. Kenet haluaisit tavata? Hyvän ystävän teekupin äärellä.

21. Lempi drinkkisi? Maito ja Tee :)

22. Minne matkustaisit jos saisit valita?

Tuonne ^ 

-Norjaan vaikka kuukaudeksi (tai pariksi)

ja maailman ympäri takaisin... :)

23. Syötkö parsakaalin varret? Nykyään kyllä mielelläni!

24. Jos saisit tehdä mitä tahansa työksesi, mitä tekisit?

Testaisin untuva tyynyjä ja peittoja... :D

25. Värjäisitkö hiuksesi? Toisinaan jooo...

26. Oletko koskaan ollut rakastunut? Voi onnekseni oon!! <3

27. Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?

Oon senverran pessimistinen että 1/2 tyhjä.

28. Kirjoitatko näppäimillä niin että sormesi ovat 

koko ajan oikeilla näppäimillä?

En. Siltikään, vaikka konekirjoitusopettaja

piti aikoinaan ranteista kiinni, tai just sen takia... 

29. Mitä on sänkysi alla?

Ei pölypalloakaan, imuroin juuri, vähänkö olen tyytyväinen...

30. Lempinumerosi? eipä nyt ole varsinaista onnen numeroa...

31. Lempi urheilulajisi?

Luistelu. Olen ruvennut tykkäämään/harrastamaan sitä aikuisiällä.

Se on myös kaunista katseltavaa. (siis taitoluistelu TV:stä, ei niinkään oma

"toikkaroiminen") Mukavaa se on. :)

Kuvassa Villis.

Siinä vastaukseni...

Tämän haasteen voi napata kuka tahansa teistä lukijoista jos haluaa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

*****